ASKAINEN

DRAGSFJÄRD

HOUTSKÄR

INIÖ

KEMIÖ

KORPPOO

KUSTAVI

MERIMASKU

NAUVO

PARAINEN

RYMÄTTYLÄ

SÄRKISALO

TAIVASSALO

VELKUA

VÄSTANFJÄRD

 

KUSTAVI
saariston helmi

Kustavi on saanut nimensä itse Kustaa III:lta, joka perusti nimeään kantavan seurakunnan Saaristomeren Suomen puoleiselle reunalle. Nykyisin Kustavi on viihtyisä, matkailupalveluistaan tuttu pohjoisen saariston keskus tuhansille saarineen ja luotoineen.

Tunnusomaista Kustaville ovat käsityöliikkeet, tehtaanmyymälät, kesäravintolat, lomakylät, mökkilomat, meriristeilyt sekä kalastusmatkailu. Historiasta kertoo Kustavin puinen ristikirkko vuodelta 1783. Kauniit votiivilaivat todistavat menneiden merikarhujen kiitollisuudesta kotiseurakunnalle. Isokarin Majakka on suosittu käyntikohde. Volter Kilven Kirkolle kirjan mukainen kulttuurimatkareitti valmistui 1999, Kilven juhlavuonna. Ryhmille ja lomanviettäjille on tarjolla myös muita valmiita ohjelma- ja retkipaketteja mm. Isokari risteilyt ja Päivä Kustavissa.

Kustavista on hyvät laivayhteydet Ahvenanmaalle Vuosnaisten laiturista ja muualle Saariston Rengastietä pitkin Laupusten laiturista Iniöön. Kustavista pääsee mantereelle Taivassalossa sijaitsevan Kaitaisten sillan kautta.

Tervetuloa hyvän palvelun Kustaviin - ympäri vuoden!

KUSTAVIN KUNNAN KOTISIVUILLE

fi_kommuner_sida.gif (981 bytes)

takaisin etusivulle